Christinan matka, Vantaan Barokki-viikko, 19.8.2006 klo 20

Marazzoli - Rossi - Albrici - Weber - Cesti - Stradella
SUSANNE RYDÉN, sopraano
HANS NILSSON, tanssi
BJÖRN GRANATH, näyttelijä
STOCKHOLMS BAROCKENSEMBLE
MARIA LINDAL, viulu
LARS WARNSTAD, viulu
MIKAEL MARIN, viola
DANIEL HOLST, sello
KRISTINA MÅRTENSSON, kontrabasso
KARL NYHLIN, teorbi & kitara
MARK TATLOW, cembalo
SUSANNE JARESAND, koreografia & ohjaus
CHARLES KOROLY, puku

Harvoin jos koskaan ole kokenut tällaista taide-elämystä! Christinan matka on musiikkikertomus, jossa seuraillaan Ruotsin kuningattaren Christinan (Karle Kustaan vaimo ja Kustaa II Aadolfin isä) elämää. Teos on pitkälti sopraano Susanne Rydénin yhden miehen, eli naisen, show, jota tanssija ja näyttelijä täydentävät ja tukevat.

Päälimmäiseksi mieleen jää Susannen häikäisevä esiintyminen. Jotenkin voi kuolevainen vielä tajuta, että hänen äänensä on henkeäsalpaavan kaunis, mutta että hän voi samanaikaisesti tanssia ei mahdu minun ymmärrykseen. Ennen esityksen alkua kuuluttaja varoitti, että Susanne on flunssainen, mikä näin jälkeenpäin nähden vain kasvattaa hänen suorituksensa arvoa. Vain aivan korkeimmissa ja suurimmissa forte kohdissa saattoi havaita, että Rydén hieman varoi ääntänsä, mutta äänenlaatua se ei tuntunut häiritsevän.

Esityksen toinen suuri elämykseen johtanut yksityiskohta oli kokonaisuuden vahvuus, tai ehkä sitä voisi sanoa ohjauksen laaduksi. Vaikka tarinassa ei nyt niin paljon tapahdu, on sen emotionaaliset värit tuotu musiikin kautta koskettavasti esiin. Vaikka esityksen musiikki oli (käsittääkseni) koottu irrallisista eri säveltäjien kirjoittamista paloista, jatkui se läpi illan eheänä. Soittajat soittivat ansiokkaasti, vaikka kaikki soittajat eivät nyt vaikuttaneet aivan hirveän innostuneilta. Lavastus, vai pitäisikö sanoa puvustus, oli minimalistinen mutta ylevä.

Oikeastaan ainoa pienokainen kritiikki koskee koreografiaa, vaikka se ei lainkaan kuulu osaamisalueisiini. Laulajaksi Rydén on harvinaisen hyvä tanssija, eikä vertailu tanssin ammattilaiseen Hans Nilssoniin ole oikeudenmukaista. Silti koreografiassa he suurimman osan ajasta toistivat toistensa liikketä, jolloin taitoero oli ilmeinen. Liikkeen hallinta ja jäntevyys eivät vain olleet samalla tasolla. Koreografian päälinjaa olisi voinut miettiä toisinkin.

Kokonaisuus oli silti ekstaattinen. Tällaisia kokonaistaiteellisia pienimuotoisia spektaakkeleita soisi tehtävän paljon enemmänkin. Myös Susannea haluan ehdottomasti kuulla enemmän. Seuraavan kerran se on Suomessa mahdollista Vanhan Musiikin Viikolla 6.-12.10.2006 Helsingissä.

- Tom Bäckström (tom.backstrom@tkk.fi)

PS. Kommentteja otetaan ilolla vastaan.